tiistai 27. tammikuuta 2009

Pois siiloista

Viimeaikaisissa keskusteluissa on monesti tullut esiin yksi Piilaakson ominaisuus, joka olisi mukava Suomessakin. Se ei ole säätila - talvi on ihan mukava juttu - vaan avoimuus ideoiden kehittämisessä ja siirtämisessä eteenpäin, jos itse ei enää tuo lisäarvoa. ArcticStartup, erinomainen blogi pohjoisen alueen startupeista, kertoo esim. Ruotsissa pidetystä 24hbc:stä, jossa todella innovoitiin yhdessä. Erinomaista. Olen samaa mieltä Ville Vesterisen kanssa; näitä tarvitaan lisää. Hienoa, että Helsingissä on Slush. Osoittaa, että suomalainen marraskuukin voi olla ihan hyvä juttu!

torstai 22. tammikuuta 2009

Ketterä johtaminen

Olin kuuntelemassa Sitran yliasiamies Mikko Kososen erinomaista esitystä strategisesta ketteryydestä. Kirjassaan Nopea strategia hän käsittelee Yves Dozin kanssa sitä, miksi yritysten on pystyttävä olemaan samanaikaisesti strategisia ja ketteriä, ja miten se onnistuu.
Strateginen ketteryys edellyttää mm. erilaisten ajattelutapojen tuomista yhteen, uuden kokeilemista ja tiimejä vahvojen johtajien sijaan. Perinteisesti johtajiksi valitut alfatyypin käskyttävät suuret egot eivät tällöin ole parhaita valintoja. Strateginen ketteryys edellyttää erilaista johtajuutta, jollaista peräänkuuluttaa myös mm. Gary Hamel.
Sosiaalisen median työvälineet sopivat strategiseen ketteryyteen luontevasti; ne antavat ketterän tavan toimia, mutta antavat samalla mahdollisuudet strategisuuteen, kun tiedot löytyvät ja rakentuvat. Suunniteltu käyttöönotto ja pilotointi on tietysti edelleen tarpeen.

torstai 15. tammikuuta 2009

Miten talouskriisi vaikuttaa sosiaaliseen mediaan?

Lomalta on palattu; pitkän loman aikana oli aikaa lukea ja tuulettaa ajatuksia, mutta siihen palaan myöhemmin.

Olin tiistaina Tampereella ICT-Werstaalla puhumassa sosiaalisesta mediasta. Tilaisuudessa oli myös hyvä paneeli, jossa sekä ratkaisujen ostajat ja käyttäjät että toimittajat kertoivat kokemuksistaan. Todella mielenkiintoista oli kuulla Glastonin Kimmo Kukkoselta, että itse asiassa talouskriisi on saanut joitakin yrityksiä hankkimaan sosiaalisen median ratkaisuja, koska niillä voidaan osoittaa säästöjä. Eli: vaikka monesti ajatellaan, että kriisin aikana ei uskalleta aloittaa mitään uutta, säästöjen osoittaminen ainakin vähentää riskinottopelkoa. Ehkä tästä alkaakin Suomen Yritys 2.0:n todellinen kasvu!

Paneelissa oli myös Gemilon Katri Lietsala, joka kirjoittaa omassa blogissaan samasta aiheesta, ja muitakin mietteitä.