keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Nettikokoukset

Eilen oli kirjamme julkistustilaisuus, jonka kustantajamme WSOYPro piti ensimmäisen kerran nettitilaisuutena. Kiitos kaikille osallistujille hyvästä keskustelusta ja kustantajalle tilaisuuden järjestämisestä!

Useammalta osallistujalta tuli kommentteja myös siitä, miten nettitilaisuus säästi aikaa, kun ei kesken päivän tarvinnut käyttää aikaa paikasta toiseen siirtymiseen. Täsmälleen. Myös puhujan kannalta netti on tehokas väline, kun esityksen voi pitää omasta työhuoneesta eri puolilla oleville kuulijoille. Jos esitys lisäksi tallennetaan, sitä voi käydä katsomassa milloin tahansa myöhemminkin. Ei ihme, että videon määrä netissä kasvaa kovasti. Eikä vain YouTuben, vaan myös yritysten sisäisten videoiden.

Toki kasvokkain kokoontumisia tarvitaan edelleen, eivät virtuaaliset kokouksen niitä kokonaan syrjäytä. Oikein käytettyinä ne järkevöittävät ajankäyttöä. Ja vähentävät ympäristökuormitusta. Yksi artikkeli aiheesta on TMC:n Green Technologyssa, http://green.tmcnet.com/topics/green/articles/22699-webcasting-helps-companies-save-money-be-green.htm.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Miksi teimme tämän kirjan?

Sosiaalisesta mediasta puhutaan paljon, mutta yrityksissä se on monille vielä melko vieras käsite. Se on myös ollut painottunut netin kuluttajasovelluksiin, mutta itse asiassa se tarjoaa erittäin paljon mahdollisuuksia tietotyön ja osaamisen johtamiseen entistä tehokkaammin. Se myös sopii kaikenkokoisille yrityksille. Halusimme nimenomaan käsitellä sosiaalista mediaa tästä tiedon ja osaamisen hallinnan näkökulmasta.

Erityisesti yritysjohdon olisi hyvä ymmärtää sosiaalisen median mahdollisuudet ja edut, myös muissa kuin IT-yrityksissä. Sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä kaikille yrityksille ja organisaatioille. Mutta niitä, jotka valtaosassa yrityksiä vielä päättävät asioista, ei pidä pelästyttää nörttien hypetyskielellä. Tavoitteenamme oli kirjoittaa uusista mahdollisuuksista "maallikkokielellä" yritysjohdolle ja asiantuntijoille, jotka palkkaavat nettisukupolven edustajia, mutta jotka eivät itse ole syntyneet tietokone jatkeenaan - niin kuin emme mekään.

Miten sosiaalista mediaa voidaan käyttää yrityksissä

Sosiaalinen median on väline, joka mahdollistaa ja tukee uudenlaista toimintatapaa. Tekniikkaa on käytetty jo pitkään teollisen tuotannon tehostamisessa esimerkiksi automaation ja prosessien hallinnan kautta. Tietotyö ja osaaminen ovat sen sijaan olleet edelleen hyvin yksilösidonnaisia asioita, joita ei ole osattu hyödyntää moneen kertaan ja monessa paikassa. Tietotyön ja osaamisen tuottavuuden lisäämiseksi tarvitaan uusia toimintatapoja ja siihen uusia työvälineitä, joita sosiaalinen media tarjoaa.

Yrityksen sisällä sosiaalinen media on virtuaalinen työtila, jossa ihmiset voivat jakaa tietoa, tuottaa sitä yhdessä, innovoida, löytää asiantuntemusta ja päästä käsiksi hiljaiseen tietoon tehokkaasti. Lisäksi se antaa mahdollisuuden muuttaa yrityksen kulttuuria ja insentiivejä niin, että ne tukevat entistä paremmin yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä. Koska ratkaisut ovat kevyitä, niillä voidaan myös tehdä kokeiluja ilman suuria investointeja.

Sosiaalinen media sopii monenlaiseen tiedon ja osaamisen hallintaan. Sen avulla tiedetään, mitä osaamista yrityksessä on ja kuka mitäkin osaa. Asiantuntijat voivat olla yhteydessä toisiinsa ja jakaa osaamistaan. Koko henkilöstö voi osallistua uusien innovaatioiden tuottamiseen ja yhteisen liiketoiminnan kehittämiseen. Tärkeää on myös tehostaa yhteisen tiedon luomista. Enää ei tarvitse lähettää sähköpostilla liitetiedostoja, vaan projektiraportit ja muistiot voidaan työstää yhdessä paikassa. Tämä säästää aikaa ja virheitä, kun kaikki työstävät samaa versiota. Kirjassa on runsaasti esimerkkejä sosiaalisen median eri käyttötavoista.
Wikimaniaa yrityksiin - yritys 2.0 tuottamaan
Sisällysluettelo

1. Sosiaalinen tilaus sosiaaliselle medialle ja uudelle toimintatavalle
1.1. Työn uudenlaiset yhteistyön tarpeet
1.2. Sosiaalisen median mahdollisuudet yritysten sisällä
1.3. Uutta toimintatapaa harkitsevalle
2. Sosiaalisen median työvälineet yrityksessä – Yritys 2.0
2.1. Keskeisimmät sosiaalisen median työvälineet
2.2. Virtuaalinen työtila
2.3. Yritys 2.0
3. Esimerkkejä uudesta toimintatavasta
3.1. Sosiaalisen median käyttötarkoituksia yrityksessä
3.2. Esimerkkejä sisäisistä sovelluksista
3.3. Esimerkkejä ulkoisista sovelluksista
3.4. Esteitä toimintatavan muutoksille
4. Sosiaalisen median käyttöönoton suunnitelma
4.1. Tarkoitus, tavoitteet ja mittarit
4.2. Työkalujen valinta.
4.3. Sisällön kuvaus ja rajaaminen, siemensisältö
4.4. Pilotointi
4.5. Tietoturva
4.6. Tärkeää sosiaalisen median käyttöönoton suunnittelussa
5. Sosiaalisen median/virtuaalisen työtilan käyttöönotto
5.1. Roolit ja vastuut
5.2. Tiedotus ja koulutus
5.3. Ohjeistus ja pelisäännöt
5.4. Tukihenkilöiden nimeäminen ja kouluttaminen
5.5. Edellytysten varmistaminen
5.6. Osaksi työtä
5.7. Tärkeää sosiaalisen median työkalujen käyttöönotossa
6. Työskentely virtuaalisessa työtilassa ja sen johtaminen
6.1. Työskentely virtuaalisessa työtilassa
6.2. Virtuaalisessa työtilassa työskentelyn johtaminen
6.3. Tärkeää työskenneltäessä virtuaalissa työtilassa
7. Tulosten mittaaminen ja arviointi
7.1. Käyttöönottoon liittyvät tulokset ja niiden mittaaminen
7.2. Käyttötulokset ja niiden mittaaminen
7.3. Vaikuttavuustulokset ja niiden mittaaminen
7.4. Muita tuloksia
7.5. Kuka arvioi tuloksia ja hyödyllisyyttä?
8. Virtuaalisuus - yhteisöllisyyden 3. ulottuvuus
8.1. Virtuaalinen läsnäolo, etäläsnäolo
8.2. Virtualisoituvat organisaatiorakenteet
8.3. Johtajuus 2.0/3.0
Liitteet